Päiväkerhon kevätjuhlassa äiti keskustelee koko juhlan ajan takanaistuvan kanssa. Välillä naurahtaa jollekin jutulle niin, että nauru kuuluu monen penkkirivin päähän. Kevätjuhlan ohjelmana on nukketeatteri, äiti ei jaksa tästä kiinnostua. Millaisen viestin hän antaa lapsille, omille ja toisten?

Lopputalven liukkaalla kelillä, teiden ollessa lähes peilijäässä, äiti ajaa pyörällä lapsi pyörän turvaistuimessa. Kummallakaan ei ole pyöräilykypärää. Millaisen viestin hän antaa lapsille, omille ja toisten?

Isä hakee lapsia hoidosta. Lapsia autoon laittaessa isällä menee hermot ja kirosanat lentelevät. Lähellä olevat pienet korvat kuuntelevat. Millaisen viestin hän antaa lapsille, omille ja toisten?

Halusimmepa tai emme, me aikuiset olemme koko ajan roolimalleina lapsille. Sekä omillemme että vieraille. Lapset matkivat meitä, imevät meistä mallin siitä, kuinka eri tilanteissa ollaan ja käyttäydytään. Silloinkin, kun olemme yksin liikkeellä, jossain voi olla pienet silmät ja korvat auki. Meitä tarkkaillaan jatkuvasti.

Aikuisen on oltava aikuinen tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka omat lapsemme eivät näkisikään, kuinka kävelemme päin punaisia liikennevaloja, joku vieras lapsi voi sen nähdäkin. Meillä on vastuumme aikuisina. Me näytämme esimerkkiä kaikille lapsille.

Kuinka ylläolevan esimerkin äiti perustelee lapselleen, että kevätjuhlassa ollaan hiljaa ja keskitytään katsomaan esitystä? Tai kuinka lapselle perustellaan pyöräilykypärän tärkeyttä, jos aikuinen ei itse huolehdi omasta päästään? Kuinka kieltää lasta kiroilemasta, jos itsellä lentää ärräpäät? Me olemme aikuisia, meillä on velvollisuus antaa lapsille hyvää esimerkkiä.

Välillä ihmettelen, kuinka aikuisetkaan eivät osaa käyttäytyä. Ja lapsilta helposti vaaditaan käytössääntöjen osaamista, vaikka he eivät olisi siihen ikänsä puolesta valmiita. Aikuisena oleminen ei ole helppoa. Itse yritän toimia hyvänä esimerkkinä, siinä aina onnistumatta. Entä sinä?