Sanotaan, että lapsen menetys on pahinta, mitä vanhempi voi elämässään kohdata. Allekirjoitan tämän täysin. Pienen esikoistyttöni kuolemasta on aikaa jo yli 11 vuotta, mutta vieläkään ei kulu päivääkään, ettei pieni tyttöni olisi mielessäni. Hän oli elämässäni vain hetken - aivan liian vähän aikaa - mutta vaikuttaa elämääni kuolemaani asti. Hän muutti minut täysin. Hän teki minusta äidin.

Elämä ei ole ennallaan lapsen menetyksen jälkeen. Kuinka voisikaan olla?! Osa minusta repäistiin irti lapsen kuollessa. Uusiksi meni perhe, koti ja ammatti. Koin valtavan äitiyden kriisin: Olenko enää äiti, kun minulla ei ole elävää lasta? Syytin itseäni, lääkäriä, Jumalaa. Olin vihainen, surullinen, epätoivoinen. Mitä pahaa olin tehnyt, kun jouduin menettämään lapseni? Mitä pahaa lapseni oli tehnyt, kun joutui kuolemaan? Pieni, viaton lapsi. Velloin surussa ja epätoivossa, velloin oikein kunnolla pohjamutia myöten.

Pohjalta pääsee vain ylöspäin. Hitaasti, mutta varmasti. Kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin. Pikku hiljaa aloin taas nähdä värejä ja auringonpaisteen, kuulin linnunlaulun. Surun tie on ollut pitkä, eikä se itseasiassa pääty koskaan. Olen saanut surusta uuden ystävän - en niin mieluisaa, mutta olen oppinut elämään suruni kanssa. Toisaalta haluan riippua surussani kaksin käsin; onhan suruni merkki siitä, että olen menettänyt jotain äärettömän rakasta.

Uskon, että lapseni kuolemalla on jokin tarkoitus. Mikä se on - sitä en tiedä. En voi ymmärtää, miksi lapsen täytyy kuolla. Olen kuitenkin oppinut elämään asian kanssa. Ja on ihmeellistä, miten näin surullisesta ja traagisesta asiasta voi seurata paljon hyvää ja ihanaa ja ihmeellistä. Olen onnellinen. Olen menettänyt paljon, mutta saanut vielä enemmän. Olen kasvanut ihmisenä ja äitinä. En ole se sama ihminen kuin ennen lapsen kuolemaa. Olen joutunut silmäkkäin kuoleman ja elämän raadollisuuden kanssa, mutta selvinnyt. Elämäni meni uusiksi. Se ei ole entisellään, mutta se on hyvää ja kaunista.

Ja eihän se tähän lopu. Usko jälleennäkemiseen kantaa vaikeina päivinä. Tieto siitä, että saan nähdä rakkaan lapseni.